Tämä on Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin blogi.
Koulun viralliset kotisivut löydät tästä linkistä ja opettajan henkilökohtaisen blogin täältä.



maanantai 1. lokakuuta 2007

Luvassa lämpenevää

Keväällä YK:n ilmastopaneeli arvioi pohjoisnavan sulavan ilmastonmuutoksen seurauksena vuosina 2050-2100. Nyt lehtitietojen (mm. Kouvolan Sanomat 1.10.2007 s. 24) mukaan Merentutkimuslaitos varoittaa, että sulaminen näyttääkin olevan selvästi ennakoitua nopeampaa. Arvio pohjautuu tuoreimpiin yhdysvaltalaisiin tutkimustuloksiin.

Syyskuussa 2007 pohjoisnavan alueen jääpeite oli pienempi kuin koskaan aiemmin, noin 4,2 miljoonaa kilometriä (keskimääräinen jääpeite syyskuussa 2007 oli 4,3 miljoonaa neliökilometriä, vuosien 1978-2007 keskiarvo 6,7 miljoonaa kilometriä). Huippuvuorten ympäriltä paljastui uusia saaria, joita ei ole merkitty karttoihin, ja joita ei ole edes tiedetty olevan olemassa jään alla. Viimeisimpien kymmenen ja erityisesti viimeisimpien viiden vuoden aikana jääpeitteen sulaminen on kiihtynyt merkittävästi.

Jos vuosien 1978-2007 sulamisvauhti jatkuu samanlaisena, Jäämeri olisi kesäkautena kokonaan sula ensi kertaa noin vuonna 2032, vain 25 vuoden kuluttua! Niin se ikijää katoaa! Onko mikään enää pysyvää?

Lehtitietoja tarkempi analyysi löytyy USA:n lumi- ja jäätutkimuskeskuksen (NSIDC) nettisivuilta: http://nsidc.org/news/press/2007_seaiceminimum/20070810_index.html ja http://nsidc.org/seaice/ .

Miksi pohjoisen ikijään sulaminen sitten on huolestuttavaa?

1) Se vaikuttaa alueen elinkeinoihin, kulttuureihin ja eläimiin. Esimerkiksi jääkarhut kärsivät. Voi jääkarhuraukkoja!

2) Lumi- ja jääpeite toimivat kuin jättiläispeili ja heijastavat takaisin avaruuteen suuren osan auringosta tulevasta lämpösäteilystä. Kun lumi ja jää sulavat, lämpö imeytyykin veteen. Tämä kiihdyttää entisestään ilmastonmuutosta, maapallon lämpenemistä.

3) Jäätikön nopea sulaminen voisi ainakin teoriassa heikentää merkittävästi Golfvirtaa, mistä voisikin olla seurauksena Pohjois-Euroopan (mm. Suomen) kylmeneminen, jopa uusi jääkausi, vaikka muu maapallo lämpenee kasvihuoneilmiön voimistumisen myötä. Tämä seurausvaikutus ei kuitenkaan ole täysin kiistaton eikä läheskään varma.

Erityisesti tuo toisena mainittu seuraus voi olla hyvin vakava. Vaikka jään sulaminen helpottaakin laivaliikennettä, negatiiviset vaikutukset lienevät paljon suuremmat.Kaikkiin näihin ilmastoennusteisiin, myös ennustettuun pohjoisen ikijään sulamiseen, liittyy kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä: tietokonemalleissa voi olla virheitä, luonnollista vaihtelua voi olla vaikea erottaa ihmisen vaikutuksista ja myös hiilidioksidin päästörajoitusten tehokkuus vaikuttaa merkittävästi.

Meilläkin täällä Suomessa syys-lokakuun vaihde oli poikkeuksellisen lämmin, paikoin lämpötilat jopa lähellä 20 astetta. Näin lämmintä on tähän aikaan keskimäärin vain pari kertaa vuosisadassa. Toisaalta nyt saamme nauttia jo kolmannesta peräkkäisestä poikkeuksellisen lämpimästä syksystä.

Ihmisen hiilidioksidipäästöjen vaikutukset ilmastonmuutokseen näkyvät jo selvästi, kun tarkastellaan asiaa pitkällä aikavälillä ja maailmanlaajuisesti. Lyhyen ajanjakson ja pienen alueen poikkeuksellisia sääilmiöitä ei kuitenkaan voi laittaa kiistatta ilmastonmuutoksen syyksi. Ne voivat olla myös luonnollista vaihtelua tai johtua ilmastonmuutoksen ja luonnollisen vaihtelun yhteisvaikutuksista. Vaikka ilmasto maailmanlaajuisesti lämpenee, voimme Suomeen saada talvella jopa pitkiäkin paukkupakkasten jaksoja. Jännityksellä odotamme...

3 kommenttia:

Buehuehue kirjoitti...

Ensimmäinen silmäänpistävä asia on "yhdysvaltalaiset tutkimustulokset", joihin tekstissä vedotaan. Yhdysvallat ja muu maailma ovat kuin päivä ja yö. USA:ssa on kuolemanrangaistus, Euroopassa ei. Täten voidaankin todeta, että Eurooppa ja USA noudattavat osittain jopa täysin vastaisia menetelmiä.

En usko kyseisen tutkimuksen olevan luotettava. Maapallon on ennustettu tuhoutuvan jo lukuisia kertoja, mutta täällä me vielä hipsuttelemme! On myös huvittavaa seurata ilmastonmuutoksen eri tutkimustuloksia, jotka vaihtelevat muutamasta vuodesta satoihin vuosiin. On helppo veikata ja heittää arvauksia mitä kenties tulee tapahtumaan tulevaisuudessa, koska suurin osa tutkimusta tehneistä eivät ole täällä enää myöntämässä olleensa väärässä, kun kyseinen vuosi tulee.
Ilmastonmuutos on tulossa, senhän kaikki me tiedämme, mutta missä määrin ja millä nopeudella, sitä emme voi yksinkertaisesti saada selville mitenkään muuten ku itse kokemalla.

"Jäätikön nopea sulaminen voisi ainakin teoriassa heikentää merkittävästi Golfvirtaa."
- Tai vaihtoehtoisesti jos taas jäätikkö sulaa, tarkoittaa se, ettei Suomeen kantaudu enää pohjoisen kylmiä ilmavirtoja, ja täten Suomi saattaa myös lämmetä.

Vaihtoehtoja on lukuisia ja täten on vaikea yrittää löytää sitä oikeaa vaihtoehtoa.

Jos olisimme pyytäneet tutkijoita ennustamaan 50-luvulla tämän hetken tilannetta, vahvasti luulen, ettei yksikään olisi osunut täsmälleen oikeaan.

Tekniikka kehittyy, joten myös ilmastonmuutoksenkäsittelymenetelmät muuttuvat, tai ainakin kehittyvät astetta parempaan suuntaan.

Kuvitelkaa nyt mitä kaikkea on tapahtunut edes viimeisen 25 vuoden aikana, televisio ja kaikki! =O

SeYks kirjoitti...

Kaikkien muiden maiden tutkijoiden mukaanhan yhdysvaltalaiset vähättelevät ilmastonmuutosta ja ilmastonmuutosta povaavat tutkijat on yritetty vaientaa. Kun nyt sitten nimenomaan yhdysvaltalaiset ennustavat aiemmin oletettua nopeampaa ja rajumpaa ilmastonmuutosta, lienee tosi kyseessä!!!!!

Eivätkös kaikki vakavasti otettavat tieteelliset "ennusteet" kerro ilmastonmuutoksen, siis lämpenemisen, olevan maailmanlaajuisesti väistämätön? Kyse on vaan siitä, että eri tutkimukset ennustavat erilaista aikataulua, koska muuttuvia tekijöitä on liian monta tarkkojen tietokonemallien luomiseksi.

Mielestäni tuntuu myös selvältä, että Golf-virran heikentyminen aiheuttaisi täällä Skandinaviassa + Suomessa paikallisen viilentymisen, kun nythän meillä on monia asteita lämpimämpää Golf-virran ansiosta kuin mitä näin pohjoisessa pitäisi olla. Jos Golf-virta muuttuu, siinä ei pohjoisen kylmien ilmavirtojen väheneminen paljon auta!!!!

Anni kirjoitti...

Onko todella järkevää väitellä ajankohdasta, jolloin kaikki jäätiköt ovat lopullisesti sulaneet? Eikö kannattaisi perehtyä ennemminkin keskusteluun siitä, mitä sen estämiseksi, tai edes hidastamiseksi voisi tehdä? Se tapahtuu todennäköisesti (etenkin tällä menolla) kuitenkin jossain vaiheessa.

Toisaalta luulen, että tämänlainen tutkimustulos on julkaistu pitäen silmällä "takapajuisia" yhdysvaltalaisia, joiden kalloon täytyy kaikki faktat takoa aina useamman kirveen kera.

Selvää kuitenkin on, että ilmastonmuutos on nopeutunut viimeisten vuosikymmenien aikana huomattavasti, sen voi itse kukin huomata tutkimalla esim. ilmastotilastoja. Myös epätavallisten sääilmiöiden lisääntyminen osoittaa ilmastonmuutosta. Onhan maapallon ilmasto toki muuttunut aiemminkin, mutta kyse onkin siitä, että nyt se tapahtuu paljon nopeammalla vauhdilla ja ennen kaikkea: IHMISEN TOIMESTA.

Mutta onko loppujen lopuksi tärkeää, milloin "lopullinen niitti" tulee, jos kaikella tällä puheella tämän hetken julkisuudessakin on vain tarkoitus saada ihmiset toimimaan sen estämiseksi? Ei meitä (ainakaan minua) kiinnostaisi sekään päivämäärä, jolloin maailmanlopun olisi pitänyt tulla, jos olisimme pystyneet sen välttämään omaa toimintaamme parantamalla.