Tämä on Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin blogi.
Koulun viralliset kotisivut löydät tästä linkistä ja opettajan henkilökohtaisen blogin täältä.



sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Kaakkois-Suomen pintavesien kunnostus kestää

Kouvolan Sanomat kirjoitti 31. lokakuuta Kaakkois-Suomen vesistöjen kunnosta.

Eu:n laajuisena tavoitteena vesihoidolla on kaikkien pintavesien hyvä ekologinen tila vuoteen 2015 mennessä. Myös pohjavesien kemiallinen ja määrällinen tila halutaan pitää kunnossa. Jotta nämä tavoitteet voitaisiin turvata on Suomen vesienhoitoalueille laadittu ehdotukset vesienhoitosuunnitelmista.

Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen hydrologi Taina Ihaksi kertoo, että Salpausselän pohjoispuolella vesistöjen kunto on varsin hyvä, mutta eteläpuoli kaipaa toimenpiteitä. Erityisesti maatalous aiheuttaa eteläpuolisten vesistöjen kuormitusta. Toimenpiteitä on tehtävä myös metsäteollisuuden, yhdyskuntajätevesien, haja-asutuksen, turvetuotannon ja metsätalouden aiheuttamien ongelmien vähentämiseksi. Joissain vesistöissä huonontavat tekijät vaihtelevat niin paljon, ettei toimivaa patenttiratkaisua löydy. Ihaksi jatkaa vielä, että keinot täytyy valita tapauksen mukaan ja joidenkin vesistöjen parantaminen tarvitsee myös kunnostustoimenpiteitä.

Vaikka kaikki mahdolliset toimenpiteet suoritettaisiin, aika vuoteen 2015 mennessä ei riitä kunnostamaan kaikkia vesialuieta, etenkin jos tarvitaan laajoja sisäkuormitusta vähentäviä ja rakenteellisia toimenpiteitä. Niinpä jatkoaikaa on esitetty muutamille vesistöille, joista meitä lähimpänä mainittakoon Kymijoki, pohjassa olevien haitallisten sedimenttien takia. Lehtiartikkelissa kerrotaan vielä, että kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa julkaistuun vesienhoitosuunnitelmaan.

Mielestäni on hyvä, että tällaisia toimenpiteitä on lähdetty ajamaan. Jos vesistöjen kuntoon ei kiinnitetä mitään huomiota on lähes varmaa, ettei niiden tila ainakaan parane - todennäköisesti huononee samaa tahtia kuin tähänkin asti. Vesistöjä tarvitaan ja etenkin puhtaita sellaisia, jotta ekosysteemit ja ravintoketjut toimivat oikealla tavalla. Yhden vesistön saastuminen vaikuttaa yleensä laajemmalle alalle aikojen kuluessa. Esim. purot vievät saasteita vesistöstä toiseen ja näin ollen yhä uudet vesistöt saastuvat. Kun kaikkien vesistöjen tila saadaan kuntoon ja varmistetaan, ettei uhkaavia tekijöitä ole lähipiirissä, on kaikkien vesistöjen tila paremmin turvattu. Jokainen voi ajatella tätä käytännöntasolla vaikka siten, että tuskin kukaan tahtoo kesämökillä kuumana päivänä pulahtaa järveen, jonka pohjaan koskeminen on vaarallista, pohjassa majailevien myrkyllisten aineiden vuoksi.

Ei kommentteja: