Tämä on Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin blogi.
Koulun viralliset kotisivut löydät tästä linkistä ja opettajan henkilökohtaisen blogin täältä.



maanantai 10. marraskuuta 2008

Suomen vesistöt saivat pelastussuunnitelman

Suomen vesistöjen tilaa ollaan tulevaisuudessa kohentamassa. Vesistöjen
hoitosuunnitelmilla parannetaan noin puolia Suomen vesistä. Tavoitteena on selvittää vesistön tila, kuormitus ja keino tilanteen kohentamiseksi, sekä pysäyttää veden laadun huononemista. Tämän pitäisi tapahtua 2015 mennessä.

Kuitenkin suurin osa Suomen järvistä ja joista on hyvän ja jatkuvan suojelun ansiosta kunnossa, mutta noin vajaa kolmannesosa järvistä on huonokuntoisia. Myös puolet jokivesistä sekä vähän yli puolet rannikkovesistä osallistuu tähän vesistöjen pelastussuunnitelmaan. Suunnitelmien onnistuessa niiden ekologinen tila paranee huomattavasti.

Vesistöihin kohdistuneita vahinkoja ei pystytä hävittämään nopeasti pitkän kuormitusajan takia. Joten kolmasosa huonossa kunnossa olevista vesistä, saadaan hyväkuntoisiksi vasta vuoden 2015 jälkeen.

Tehokkaampaa ja parempaa hoitoa vaativat maatalouden pilaamat vedet. Maatalouksille olisi siis tärkeää lannoitteiden optimaalinen käyttö, viljelymaiden talviaikainen kasvipeite, suojavyöhykkeet sekä kosteikot. Muun muassa näiden avulla vesistöjen rehevöitymistä voitaisiin vähentää.

Hajakuormituksen ravinnepäästöjä on rehevöitymisen torjumiseksi erityisesti vähennettävä. Haja-asutuksien jätevesihuolloissa olisi tehostettava jätevedenpuhdistukseen kiinteistökohtaisesti.

Mielestäni tämä on hyvä uutinen Suomen vesistöjen kannalta, sillä osa Suomen vesistä on pahasti rehevöityneitä tai saastuneita, esimerkiksi Kymijoki. Myös lukuisat uimavesistöt sisältävät paljon levää, joka estää niissä uimisen. Muun muassa näiden takia vesistöt olisi hyvä saada puhdistettua.

Lähde: Yle, ympäristö

1 kommentti:

Oskari kirjoitti...

Mielestäni vesistöjen pelastussuunnitelma on hyvä idea ja sille olikin jo tarvetta! Uutisista ja lehdistä saa jatkuvasti lukea ja kuulla valituksia vesistöjen huonosta puhtaudesta. Eikä omallakaan kokemuksella voi sanoa kauheasti myönteistä Suomen vesistöistä.