Tämä on Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin blogi.
Koulun viralliset kotisivut löydät tästä linkistä ja opettajan henkilökohtaisen blogin täältä.



sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Eläinten päivä ja hiljaisuuden päivä 2011


Kansainvälistä eläinten päivää vietetään vuosittain 4. lokakuuta, joka on Franciscus Assisilaisen muistopäivä. Italialainen Franciscus Assisilainen (synt. 1181/1182, kuoli 1226) on katolisen kirkon mukaan eläinten suojelupyhimys. Assisilaisen sanoin: "Niin kauan kuin maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa."

Suomessa eläinten päivän järjestämisen aloitti Helsingin eläinsuojeluyhdistyksessä toiminut Constance Ullner jo vuonna 1909. Silloin Helsingissä suurimpana ongelmana olivat näännyksiin ajetut hevoset, nyt hylätyt kissat, koirat ja kanit.

Eläinten päivästä alkaa eläinten viikko, jota tänä vuonna vietetään siis 4.-10.10.2011. Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry (SEY) kertoo nettisivuillaan viikon tämänvuotisesta teemasta näin:

"Vuonna 2011 SEYn Eläinten viikon teemana on kanien ja pikkujyrsijöiden hyvinvointi ja hoito. Kaneja, jyrsijöitä ja muita pieniä eläimiä pidetään usein helppoina lasten lemmikkeinä. Niidenkin hoidossa lapsi kuitenkin tarvitsee tietoa ja aikuisten opastusta enemmän kuin usein tiedetään. Pienlemmikkien hyvä hoito on tärkeää muun muassa siksi, että kaikki nisäkkäät kokevat kivun, pelon ja mielihyvän yhtä voimakkaina – oli kokijana sitten hiiri, koira tai hevonen. Tieto onkin avain lemmikin hyvään hoitoon."

Viikon kunniaksi on avattu myös uusi Lemmikkitieto.fi-sivusto, joka kertoo erityisesti kanien ja jyrsijöiden hoidosta.

Lokakuun ensimmäisellä viikolla on (lauantaina 8.10.2011) myös hiljaisuuden päivä. Kuulosuoja.fi sekä Tinnitusyhdistys tarjoavat faktatietoa kuulovaurioista (mm. tinnitus) ja niiden aiheuttajista. Musiikille omistetulta Kuulosuoja.fi-sivuston alasivulta näkee esimerkiksi erilaisten soittimien aiheuttamat melutasot.

TEHTÄVIÄ YMPÄRISTÖEKOLOGIAN KURSSILAISILLE:

1) Mitä eläinten oikeudet merkitsevät sinulle? Puhutaanko niistä Suomessa tarpeeksi? Jos vertailet yhdysvaltalaisen ja brittiläisen eläinsuojelujärjestö PETAn (eri osoitteissa brittiläinen sivusto ja PETA TV) sekä suomalaisen Animalian toimintaa ja kampanjoita, onko niiden asiallisuudessa tai vaikuttavuudessa mielestäsi eroja? Perustele.

2) Mitä hiljaisuus merkitsee sinulle? Onko hiljaisuus katoava luonnonvara ja miten voisit itse vaikuttaa asiaan?

3) Tutustu teksteihin "Globen uupuneet" (ja sen linkeissä oleviin musiikkivideoihin) ja "Minä pyydän". Kuinka hyvät mielestäsi ovat teatterin, musiikin, kirjallisuuden, kuvataiteen tai urheilijoiden mahdollisuudet vaikuttaa eläinten suojeluun ja ympäristönsuojeluun?

4) Mikä on turhin omistamasi tavara, josta helposti voisit luopua? Perustele.

5) Tee sivulla "Testit ja pelit" olevat tehtävät. Kuinka monta maapalloa Ilmasto muuttuu -sivuston mukaan tarvittaisiin elintapojesi tyydyttämiseen? Kuinka monta puuta pitäisi istuttaa Standby-sivuston mukaan, jotta elektroniikan (televisio, videonauhuri/dvd-soitin, mikroaaltouuni, kännykkä) käyttösi tuottamat hiilidioksidipäästöt olisi mahdollista saada sidottua? Voit myös arvioida sitä, kuinka luotettavia tuloksia tällaisilla testeillä mielestäsi saadaan.

Voit lähettää vastauksia em. kysymyksiin tämän blogikirjoituksen kommentteina alla olevasta "kommenttia"-linkistä.