Tämä on Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssin blogi.
Koulun viralliset kotisivut löydät tästä linkistä ja opettajan henkilökohtaisen blogin täältä.



torstai 18. joulukuuta 2014

Kouvolan Lyseon lukio antaa juuret ja siivet: Ympäristöekologian kurssilaiset lensivät tuulitunnelissa


Kouvolan Lyseon lukion ympäristöekologian kurssilaiset osallistuivat metsäteollisuuden Metsä puhuu (Mahdollisuuksien metsä) -kampanjan järjestämään Työ kasvaa puissa -kilpailuun kahdella kilpailutyöllä, joista toinen työ sijoittui valtakunnallisesti kolmanneksi. Palkinnoksi opiskelijat saivat 2000 euroa, jonka käytimme tänään 18. joulukuuta retkellä Pyhtäälle Sirius Sport Resortin tuulitunneliin. Vuokrasimme tuulitunnelin yksityiskäyttöön tunniksi. Lentäminen sopiikin erityisen hyvin koulumme mottoon, jonka mukaan tavoitteena on antaa opiskelijoille juuret ja siivet. Lennon jälkeen nautimme vielä hampurilaisateriat. Lisäksi jokainen ympäristöekologian ryhmän opiskelija sai itselleen elokuvalipun. Kiitos aktiivisille opiskelijoillemme!


Katso kaikki retken valokuvat erillisestä kuvagalleriasta.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Ilmastonmuutos ja tulevaisuus: Suomi vuonna 2050

 Hyvät vanhat ajat

Hei kaikki rakkaat Lukijani,

Sunnuntai on minulle aina pohdiskelun aikaa, jolloin mietin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Olin sopinut päivälle kahvihetken hyvän ystäväni kanssa. Oli ihanaa vaihtaa taas pitkästä aikaa kuulumisia ja pohtia maailman menoa. Meillä on tapana keskustella kaikesta ja tänään aloimme muistella vanhoja hyviä aikoja lapsuudestamme. Kerroin, että esimerkiksi talvisin minulla oli tapana tehdä oma hiihtolatu takapihan pellolle siskoni kanssa ja hiihtää siellä menemään päivät pitkät. Pihalla saattoi olla helposti -20 pakkasta, mutta ulos oli päästävä ja sehän oli vain pukeutumiskysymys tarkeneeko siellä vai ei. Muistelen noita aikoja kultaisin mielin.
Kun saavuin kotiin kahvittelu hetkeltäni, niin aloin kaivaa vanhoja kuvia siinä toivossa, että löytäisin jotain vanhoja talviurheilukuvia lapsuudestani. Ja kyllä ne sieltä arkistoista lopulta löytyivät. Albumit täynnä punaposkisia lapsia.
Voi kuinka lapsuudesta onkaan niin kauan aikaa. Nyt eletään jo vuotta 2050 ja olen jo lähes 70-vuotias mummo, joka voi enää vaan muistella Suomen talvipakkasia. Sitä kuinka Suomessa oli neljä selkeää vuoden aikaa. Oli kesä, syksy, talvi ja kevät. Kaapista löytyi sekä kesä- että talvivaatetta. Jouluna joulusaunasta sai pujahtaa pihalle lumihankeen tai laskettelureissun päätteeksi mentiin avantoon. Kesäisin syötiin mansikoita, sekä itikat olivat ainut haitta ulkona. Metsissä kasvoi paljon eri lajeja marjoja. Sieltä löytyi muun muassa mustikoita, karpaloita, puolukoita ja monia muita metsämarjoja.
Mutta nyt kaikki tuo kuuluu ainoastaan minun muistoihini ja muistikuviini. Sillä esimerkiksi minun lapsenlapseni eivät ole koskaan edes nähneet lunta omien jalkojensa alla. He eivät käy saunassa laskettelureissujen jälkeen, sillä sellainen ei enää täällä onnistu. Jaa niin miksi? No, koska eihän tänne ole satanut lunta viimeiseen kymmeneen vuoteen. Tai jos on, niin se on pysynyt maassa enintään kaksi päivää. Syys- ja kevättulvat eivät olekaan enää satunnaisia tapahtumia mitä ne olivat minun nuoruusvuosinani, vaan ne ovat aivan arkipäivää siihen aikaan vuodesta.
Toinen asia jota pohdin paljon oli se, että minun mummoni kasvatti kasvimaallaan perunoita, porkkanoita, herneitä sekä vadelmia. Kun taas minun puutarhassani kasvaa ananaksia, kookoksia ja mandariineja. Ja kun ennen vanhaan niitäkin sai ainoastaan kaupan hedelmäosastolta tai ulkomaan matkoilta, siellä ollessani. Nykyään myös perhematkat suunnataan joko Sveitsiin tai Alaskaan, jossa on lunta ja pakkasta. Kun ennen lähdettiin kylmää pakoon.
Suomi joka oli ennen neljän vuoden ajan maa, niin nykyään täällä on joko kesä tai sadekausi. Milloin tämä kaikki tapahtui ja olisiko asialle voitu tehdä jotain? Mielestäni olisi ja voidaan tehdä vieläkin, jotta voisimme estää ainakin sen, ettei kohta Suomi ole vain autiomaa täynnä hiekkaa ja kaktuksia.
Toivon siis, että jokainen joka tämän lukee, niin miettii vähän asiaa. Mitä jos en menisikään omalla helikopterilla harjoituksiin, vaan suosisin rullaluistimia tai polkupyörää. Voisitko myös kenties vähentää omaa hiilijalanjälkeäsi ravintomuutoksilla tai muilla pienillä elämäntapamuutoksilla. Sillä pienet muutokset kokoavat yhden ison muutoksen. Uskon ja toivon, että maapallo on vielä pelastettavissa ja että minun lapsenlapseni voivat kertoa tarinoitaan vielä heidänkin lapsenlapsilleen.

Näihin mietteliäsiin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämän päivän löpinät. Toivottavasti teillä oli hyvä päivä ja tehdään yhdessä huomisesta vieläkin parempi! 
Hyvää yötä ♥ 

Kyseessä on biologian 3 kurssin projektityö. Tekstissä on otettu kantaa ilmastonmuutokseen ja tulevaisuuteen blogimaisen tekstin kautta.